|
|
SIRKUKSEN OMITUISET KUMMAJAISET
Nyt on sirkuskulttuuri sellainen, että päästäkseen sirkustähdeksi ja ylipäänsä
sirkukseen esiintymään, pitää omata joitakin erityisiä taitoja. Näiden taitojen omaksuminen
vaatii sekä lahjakkuutta, että pitkäaikaista harjoittelua. Vasta sitten ollaan
valmiita astumaan yleisön eteen.
Toisin oli tilanne entisvanhoina aikoina. Sirkukseen kelpasi, jos oli vain jotenkin
muista ihmisistä poikkeava.
Sirkuksissa esiintyivät ylipainoiset läskit,
hyvin pitkät ihmiset tai tähteyteen riitti vain se, että oli runsaasti tatuoitu - tai omasi Einsteinin
pitkät ja valkoiset, kuin sähköiskun pyöristämät hiukset.
Erikoisimmillaan
sirkuksissa esiteltävillä ihmisillä oli jopa neljä jalkaa, kolme kättä tai
kaksi päätä. Kyseessä tällöin oli jokin synnynnäinen vamma
tms. poikkeama - emmekä tämäntyyppisten ihmisten esittelyä sirkuksissa pidä nykypäivänä
enää eettisesti oikeana.
George Constantin - Maailman tatuoiduin mies
Kuvassa oikealla kreikkalainen George Constantin, joka Burmassa käydessään viehtyi ottamaan
tatuointeja. Häntä tatuoitiin joka aamu kolme tuntia, ja hän itse kertoi,
että "kivut olivat niin suuret, että tarvittiin kolme vahvaa miestä pitämään
häntä aloillaan tatuoinnin aikana." Tästä hänen sanomastaan kuultaa heti se,
että George oli alan miehiä ja tiesi, että yleisön virinnyttä mielenkiintoa
pitää taitavasti osata lietsoa värikkäillä tarinoilla.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva oikealla - Copyright
© (((o.kvlt)))
|
|
|
Tatuoitu sirkusryhmä
Kuvassa vasemmalla sirkuksen tatuoitu ryhmä. Itse asiassa, tämän päivän
näkökulmasta ei näiden ihmisten tatuoinneissa ole mitään erityisen sirkusmaista,
eikä heistä mitään sirkuksen tähtiä enää saisikaan, kun vastaavat
tatuoinnit ovat nykyisin varsin yleisiä.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva vasemmalla - Copyright
© (((o.kvlt)))
|
|
Parrakas nainen
Parrakkaat naiset ovat entisinä aikoina olleet sirkusten kantaesiintyjiä.
Kuvan naisella onkin melko voimakas parrankasvu, mutta toki huijausmahdollisuudet
ovat monet. Emmehän voi tietää, vaikka kuvassa sittenkin olisi mies.
Nykykatsoja on tottunut siihen, että kaikkialla huijataan ja kuviakin manipuloidaan,
joten olemme kriittisiä. Kuvamanipulaatiosta tässä ei kuitenkaan ole kyse,
sillä taannoin ei kuvia ole osattu manipuloida niin, kuin tehdään nyt.
Kaunotar kummajaisena
Poikkeuksellinen kauneuskin on voinut olla sirkuksessa vetonaulana, kuten kuvassa vasemmalla.
Jollei sitten ole kyseessä nainen ilman alaruumista.
Kuvat yllä, vasemmalla ja alla vanhasta sirkuskirjasta: The Circus, 1870 - 1950 by TASCHEN.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat yllä ja vasemmalla Copyright
Marie Guillaumet
|
|
|